Poika katsoi estejuoksua ja kuunteli, kun selostaja puhui siitä, miten väsyneet juoksijat eivät jaksa enää hypätä vesiesteen yli kunnolla ja heidän kenkänsä kastuvat. Poika oli kai ihmeissään, kun juoksijat eivät olleet hoksanneet alkeellista seikkaa; "Miksei ne juokse kumpparit jalassa!?". Eihän lätäköissäkään saa hyppiä lenkkareissa...

Tässä välissä on valmistunut yksi hihaton toppi ja toinen olisi valmiiksi leikattuna odottamassa ompelua. Lastenvaunut on myös vihdoin verhoiltu valmiiksi, ei jäänyt viime tippaan :) . Poistin kaikki alkuperäiset kankaat, joten urakka oli melkoinen (etenkin kun piti yrittää muistaa mitenpäin mikäkin osa oli :) ). Loppukankaista taidan tosin tehdä vielä peiton, kunhan keksin miten sommittelen värit.

Haarukkapitsillekin kuuluu hyvää, kiitos sateiden. Viides kaitale on paikallaan ja viimeinen on jo aloitettu. Ehkäpä huivi on valmis jo tällä viikolla!

Siippa lähtee sorsien surmaksi, joten huomenna on meillä kotijoukoillakin "retkipäivä". Käydään uimassa ja nukutaan yö mökissä :)

1835091.jpg

Nämä ostettiin käytettyinä liki seitsemän vuotta sitten ja ovat olleet kahdella lapsella sen jälkeen. Alkuperäinen kuosi oli sinistä, punaista, vihreää ja ruutua (yiks!). Saivat nyt päällensä kokonaan uudet verhoilut. Sivuilla törröttää kopan kantokahvat. Rusetin lisäsin keventämään poikamaisuutta -tulokkaan sukupuolesta kun ei ole tietoa...